Selailin aikani kuluksi blogilistoja ja löysin vahingossa aivan ihanan blogin. Heti sai houkuteltua minut mukaansa. Joka kuukausi tulee uusi tehtävä, joka pitää toteuttaa ompelemalla. Mukaan voivat tulla ompelijat "tasosta" riippumatta, jokainen tekee taitojensa mukaan. Jospa se viime vuosina vähälle jäänyt ompeluharrastus taas löytyisi ja saisi noita kangasvuoria hieman pienennettyä. Ja siitähän saisi myös syyn ostaa uusia ihanuuksia..

 Tämä tehtävä tuli todella hyvään aikaan. Ristiäiset olivat jo ovella ja meidän sängystämme puuttui päiväpeitto. Keväällä saimme vihdoin vaihdettua sen verran suurempaan sänkyyn ettei entisen päällinen enää käynyt. Hätäpäissäni rupesin yön hiljaisina tunteina leikkelemään Katrin lahjoittamia kankaita. Kiitokset vielä kerran Katrille! Tarpeeseen ovat tulleet. Onkin kunnon sisustuskankaasta tämä peite.

1246131492_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kangasta meinasi olla kuitenkin juuri liian vähän, yllättävän paljon parisängynpeitteeseen tarvitaan. Kulmat piti koota pienemmistä palasista ja kolme palaa yhdistämällä sain kuin sainkin sen koottua. Itseasiassa kulmat tekevät peitosta mielenkiintoisemman. Ajattelin tehdä kunnon tikkaukset keskelle vielä joskus, kun on ylimääräistä aikaa (siis ehkä parin vuosikymmenen kuluttua). Välissä on (myös Katrin kankaista) vanulevyä.

1246131793_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vuorin kokosin Päivi-tädin vanhoista verhoista. Kolme verhoa jouduin kuluttamaan ja kahta väriäkin piti sotkea. Onneksi materiaali oli kuitenkin samaa. Hyvät ne verhoinakin olisivat olleet mutta kun pituus oli aivan väärä.  Siis kiitokset myös Päiville! Reunaan piti ostaa kaupasta nauhaa ja tietysti lanka. Muuten olikin tosiaan kaikki tarvikkeet omasta kaapista.

1246132154_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Se tässä Omituisissa Ompeluksissa kiehtookin, että voi hyödyntää nurkissa pyöriviä kankaita ja tarvikkeita. Tällaiselle hamsterille pitäisikin keksiä harrastuksia missä ei tarvita uutta rojua.