Ajattelin laittaa jokusen kuvan näistäkin vanhemmista tekeleistä, tässä alussa kun on niin vähän tavaraa täällä katsottavana. Tämän viltin virkkasin joskus viime syksynä ja samasta langasta virkkasin ison tyynynpäällisen. On vaan niin isolle tyynylle ettei niitä missään myydä enkä ole saanut aikaiseksi tehdä itsekään.Novitan Jenga on siis tuo lanka ja ohje oli jossain vuoden 2008 Novitassa. Mutta tuosta peitteestä lapset tykkäävät erityisen paljon. Siellä on pesä ja pesässä tirkistysaukkoja. Sitäpaitsi varpaat saa pujoteltua raoista ulos. Se onkin kaikista mukavinta (paitsi minusta).

1246132356_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kevättalvella olimme taas hieman pidemmällä vierailulla Orimattilassa. Serkkuni oli lainannut kirjastosta jonkun ihanan virkkauskirjan ja tämä malli pompsahti oikein silmille sieltä. Onneksi hänellä sattui myös löytymään sopivaa lankaa, että pääsin heti aloittamaan keepin. Lanka oli joskus hankittu kirpputorilta, mutta se olikin hänen makuunsa turhan paksua. Jotain mohairia.. Ihanan lämmin se ainakin on. Sopiva silloin kun villatakki on liikaa.

 Ipanaiset olisivat välillä niin innokkaasti poseeraamassa. Nytkin piti molempien päästä malliksi. Kai heistä joskus esiintyviä taiteilijoita tulee. Tosin Mökölle (tyttö) on jo harkittu uraa armeijassa, sen verran kuuluva ja korvia repivä ääni pienestä prinsessasta lähtee.

1246132547_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1246132825_img-d41d8cd98f00b204e9800998e