Vuosi on tänään kulunut Pienen Merenneidon maailmaan ilmestymisestä. Kylläpä nopeasti vierähtikin. Isommat sisarukset sanovat vauvaksi, mutta mikä vauva se kävelee ja huutaa äitiä? Iso tyttö jo. Kuva kertoo enemmän kuin... aivan Pärskäsen näköinen otos.
Lauantaina vietimme juhlia sukulaisten kesken. Vielä ei oikein ymmärrystä ollut lahjojen avaamisen päälle, muut lapset hoitivat avaamispuolen ja itse juhlakalu syventyi vasta pakettien sisältöihin. Varsinkin Pipsa Possu-kirjaa on vingutettu (se röhkii ja nauraa) oikein urakalla.
Myös isommat saivat jotakin. Saippuakuplien puhaltelusta tulikin kiva ohjelmanumero. Lattiat saivat puhdistusta siinä samalla, kun muutama purkillinen kaatui maahan. Onneksi sitä lientä saa aina tehtyä lisää.
Uusi, valloittavan suloinen päiväpeitto sai myös tuuletusta. Pärskänen oli kovin innoissaan alla, pöllytettävänä seisoessaan. Ja peiton puistelijat jaksoivat (taatusti aikuista väkeä kauemmin) sankaria viihdyttää. Siinä riemua riitti!
Pitihän välillä tietenkin myös tankata. Nyt voi kerrankin kehua tehneensä onnistuneen kakun. Uusimmassa Maku-lehdessä oli Kristiina Braskin äidin bravuurikakku ja eipä voi kuin suositella. Nyt melkein liiankin suosittu valkosuklaa-limetti (ei tosin se uusi rahka, vaan aineksista koottu) oli tämän aprikoosicharlotan täytteenä. Päälle piti vuolla suklaalastuja. Se yritys oli tuomittu epäonnistumaan, joten omenaporalla tökin pallukoita. Myös limetinkuorikiekurat jäivät onnettomiksi yrityksiksi ja jouduin tyytymään valmiisiin ruusuihin.
Nämä eivät mitenkään näöllä ole pilattu, sitäkin herkullisemman makuisia olivat. Siis vaahtokarkkibrownies on tämän lajin nimi. Samaisesta Maku-lehdestä näidenkin ohje poimittu, kuten myös meetvurstimuffinit joista ei tullut napattua kuvaa. Erityisesti kuvan olisivat ansainneet kovin pikaisesti kokoon kyhätyt lehtitaikinanyytit. Mummo pääsi heti ovesta astuttuaan kyökin puolelle ja antoi mielikuvituksellensa vallan. Oli nähkääs pieni ongelma, kun en muistanut miettiä riittävästi suolaista tarjottavaa ja Pieni Merenneito nyyhki olkapäällä väsyksissä. Taas kerran siis kiitokset muorille! Ja olivatpa kyllä vallan maukkaita nöttösiä.
Tarjottavia oli juuri sopivasti. Juuri mitään ei jäänyt yli, eikä mikään loppunut kesken. Aamulla sitten päätinkin, ajattelematta syötävää, kutsua lisää vieraita. Tunti ennen ovikellon sointia iski vihdoin todellisuus. Ei ole mitään tarjottavaa! Harvoin meidän jääkaappimme on syönyt ylimääräisiä leivontatarvikkeita, mutta tänään teki onnekkaan poikkeuksen. Sain pikaisesti aikaiseksi punajuuri-sinihomejuustopiiraan ja mansikkamuffineja. Vehnäjauhot loppuivat kesken, lisäsin muffineihin sämpyläjauhoja ja voita oli vain juuri tarvittava määrä. Yllätyin itsekin kekseliäisyydestäni. Kai sitä sitten saa paniikin vallassa aikaiseksi jotakin luovaa. Lisäilin niin summamutikassa muffineihin maitoa ja hilloa, että ihme kun onnistuivat, enkä koskaan ole tehnyt koostumukseltaan niin hyviä. Kaikin puolin Pieni Merenneito sai ihan mukavat juhlat, oli itsekin erityisen hyväntuulinen.
