Näin se on taas äkkiä vuosi kulunut. Meidän ensimmäinen hääpäivämme oli eilen. (Tietenkin myöhässä tätä kirjoittelen, mutta kun sain vasta nyt aikaiseksi ruveta opettelemaan tietokoneen kuvankäsittelyominaisuuksia. Jälki ei kovin kummoinen vielä ole, vaan toivottavasti kehityskelpoinen kuitenkin. Tämä oli nimittäin suuri saavutus, itsekseni täällä räpellän ja kokeilen.) Merkkipäivästä muistin taas muutaman ompeluksen. Oma hääpukuni (tiedän että se tuo huonoa onnea) ja sulhasen hännystakki piti saada tuherrettua tuohon tärkeään päivään. Kiirehän siinä meinasi jälleen tulla, yö meni ommellessa, aamulla alushameen tylli piti vielä tasata ja kampauksen aikaan saketin napit piti ommella. Luulenpa, että harvempi morsian käyttää yhtä vähän aikaa itsensä laittamiseen hääpäivän aamuna. Hyvin ehdittiin silti, jouduttiin jopa odottelemaan kirkon edessä ja se on melkoisen harvinaista meidän porukaltamme. 

Myös sulhaspoikien liivit olivat samaa käsialaa. Kuvasta (ja lähes koko juhlasta) tosin puuttui se kolmas pieni poika, sen verran eläväinen... Joutui näiden poikien liivin nappien ompeluun osallistumaan myös kaasoni yön pimeydessä. Mutta edelleenkin; hyvin ehdittiin!

Mimmikästä ei meinannut kuvaa löytyäkään. Mimmillä oli hieman vaikea päivä kun silloin oli äidin syli paras paikka. Liimautui kuin hämähäkki ukin syliin ja minun piti pakoilla, ettei vain olisi nähnyt vilahdustakaan valkoisesta asusta. Mimmikän mekko oli samasta kankaasta kuin minunkin pukuni.

Olihan se päivä! Eipä siitä hirveästi muista kun tunnit vain hujahtivat ohi. Kuin myös eilinen hujahti ohi viimevuotista juurikaan muistelematta. Toivoteltiin toki puolin ja toisin hyvät hääpäivät. Taisivat sukulaisetkin juhlallisemmin viestein muistaa. Kai se kuitenkin hyvä on, että tämä vuosi on todellakin kulunut äkkiä eikä madellen ja kituuttaen, siis hyvin menee!!!