Nyt se viimein koitti, se ensimmäinen virallinen lomareissu poikaisen syntymän jälkeen (siis poikainenhan täyttää jo 4). Olemmehan tietysti käyneet sukulaisten luona joitakin reissuja, mutta ensimmäinen ihan oikea loma ilman "velvollisuuksia".

   Suuntasimme (laina)auton nokan kohti pääkaupunkia ja hotelli Marskia. Sen verran myöhään pääsimme lähtemään, että suoraan nukkumaan pääsimme perillä. Aamulla olikin ihanaa herätä viileässä huoneessa ja suoraan aamupalalle jota ei itse tarvinnut ruveta vääntämään. Luksusta minulle! Siitäpä lähdimmekin Muumimaailmaan Naantaliin. Lämmintä autossa riitti, mutta onneksi meidän lapsukaisemme ovat joustavia ja olosuhteita kestäviä. Siinähän näimme matkalla ne Turun moottoritien uudet tunnelitkin.

Ja kannatti käydä Muumien luona! Lapsukaiset ovat juuri oikean ikäisiä siihen maailmaan ja pitivät kovasti paikasta. Minäkin tykkäsin miljööstä. Paitsi kaupallisuus tietysti puski melko voimakkaasti läpi.. Katsoimme pienen teatteriesityksen. Molemmat seurasivat intensiivisesti esitystä, eli se oli oikeasti hyvin tehty.

Onhan Muumilaaksossa myös vankila. Tai voisi kai näitä kaltereissa roikkujia apinoiksikin luulla.

Kun Mökönen näki Muumimamman tulevan kohti, juoksi hän vastaan kädet levällään ja sukelsi Mamman syleilyyn. Siitä ei sitten olisikaan malttanut lähteä silittelemästä Mamman pehmeää turkkia.

Vaavikkainenkin jaksoi melko hyvin helteestä huolimatta kelliä vaunuissaan. Alkavatpa muuten nuo hurmaavat kutrit lähteä irti sivuilta. Neitokainen itse repii nukkumaan ruvetessa melkein tukkoja pois.

 Muumimaailmasta pois kävellessämme teimme huomion, ettei yksikään lapsi taivaltanut enää omin jaloin. Rankka reissu taisi olla monelle pienelle.

Takaisin Helsinkiin matkatessamme, poikkesimme Lohjalla sukulaisia ilahduttamassa. Siellähän olikin ruoka valmiina ja väitänpä etteivät meidän ipanat koskaan ole syöneet niin hyvin ja asiallisesti kuin nyt. Minä kun niin epäilin omaan pöytään laittamista, mutta kai se (iso)täti sitten oikeasti tietää paremmin. Kiitokset vielä koko perheelle! Poikainen on jo monta kertaa pyytänyt päästä takaisin. Oli ilmeisen mukavaa touhuta tyttöjen kanssa. Tunne ei välttämättä ole molemmin puoleinen, melkoisen sotkun aikaan saivat ja riekkuivat joka kohdassa. Erityiset kiitokset siis tytöille! Mökönen piti haavista kuten myös poikainenkin. Välillä pyydystettävä oli suurempi kuin haaviin olisi mahtunutkaan ja saalis sai todella juosta karkuun.

Lohjalla sitten vierähtikin tunti jos toinenkin. Minähän se taas hidastelin ja nautin kahvipöydän antimista pidemmän kaavan mukaan. Siitä voisin kyllä melkeinpä syyttää leipuria, oli niin makoisia leipomuksia ettei niitä yksinkertaisesti voinut jättää syömättä. Vihdoin puolenyön hujakoilla kömmimme sänkyyn. Lapsukaisille oli luvattu kylpy suuressa ammeessa ja se lupaus täytyi tietysti pitää, olihan seuraavalle päivälle suunniteltu jo riittävästi ohjelmaa ilman kylpemisiäkin. Poikaista nukutti hotellin sängyssä omien sanojensa mukaan paljon paremmin kuin kotona.

Seuraavana aamuna oli vuorossa Korkeasaari. Lautalla matkasimme sinne syömään jäätelöä. Se kun oli poikaisen mielestä hauskinta koko paikassa. Mököinen olisi halunnut katsella eläimiäkin, mutta kun toinen juoksenteli ympäriinsä ja kiristeli kaikkien hermoja, ei siinä katselemisesta juuri tullut mitään.

Flamingot ovat suosikkieläimiäni Korkeasaaressa. Ne ovat jotenkin niin herttaisia. Hauraanoloisia ja lumoavan värisiä.

Korkeasaaren jälkeen oli tarkoitus lähteä Jakomäen kautta kotia kohti. Niinhän se matka menikin, tosin hitaammin kuin suunnittelimme. Auton jäähdytysnesteet tahtoivat väkisinkin tulla ulos ja matkanteko katkesi siihen. Siinäpä sitten odoteltiin Tiepalvelua ja hinausapua joka lähti tulemaan kotikaupungistamme. Jollakin parkkipaikalla istuskelimme tunteja ja taas tunteja. Vihdoin Tiepalvelun mies tuli katsomaan autoa ja kahdella autolla veivät meidät Jakomäkeen. Olikin ystävällinen palvelu! Suosittelen lämpimästi soittamaan ongelmatilanteessa numeroon 020 08080. Tässä odottelemme hieman ennen puoltayötä sitä hinaavaa autoa. Vielä ipanoilla virtaa riitti pitkän päivän jälkeen. Sammuivat tosin heti kun istuivat paikoilleen.

Kotimatkaan meni siis 14 tuntia normaalin noin viiden sijaan. Onneksemme olemme saaneet lapset, jotka eivät vähällä hermostu uusista tilanteista ja odottelusta. 6.20 olimme kotona. Vähän meinasi jännittää kun itse olimme hinaavassa autossa ja molempien autojen kuskit todella väsyneitä. Lapset nukkuivat melkein koko matkan. Eikä minunkaan verenpaineeni kohonnut kertaakaan. Tämähän oli niin odotettavissa. Ei autossa pitänyt mitään vikaa olla, me vain satuimme olemaan sillä liikkeellä. Tyypillistä. Onpahan jotain muistelemista tässäkin reissussa.